sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kun minä halusin voida paremmin

Noin reilu vuosi sitten työkaverini tutustutti minut eräisiin taikapölyihin jotka ovat saaneet mut voimaan entistä paremmin! (Jos haluat tietää enemmän niin laitathan mailia)
Ensimmäiset kaksi kuukautta meni vastaanväittäessä ja kyseenalaistessa, en uskonut niistä olevan mitään hyötyä. No, toukokuussa luovutin ja otin nämä tuotteet käyttöön. Käytin niitä säännöllisesti noin neljä kuukautta ja huomasin voivani paljon paremmin niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin, selkeästi taikapölyillä on jotain vaikutusta ollut! Iloa, energiaa ja hyvää mieltä - kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista puhumattakaan!:)

Viime talvi oli rankka uuden duunin ja muutenkin uuden elämän elämisessä, joten väsymistä ilmeni päivittäin riippumaatta siitä kuinka paljon nukuin. Oon ollu super kiitollinen siitä kuinka paljon energiaa oon saanu. 

Olin puhunut ko. ystäväni kanssa jo alkuvuodesta, että koska kamppailen tämän painoni kanssa niin olisi mahtavaa kokeilla myöskin kehon balansoiduttamista ja solujen uusimista tuotteiden avulla, sillä tulokset ja kokemukset mitä olin kuullut puhuivat puolestaan. Ja lupasin, että tammikuussa 2015 mä teen sen. Ja mä pidin tän lupauksen! 

Mä halusin voida hyvin ja olla tyytyväinen peilikuvaani. En ole koskaan halunnut olla laihaläski vaan muodokas mutta hoikka! Joten päätin kokeilla mitä tapahtuu kun lähden kuukauden mittaiselle kehoMatkalle... 

Miten mun eka viikko sitten on sujunut? Kirjottelen nyt ekan viikon fiiliksia ja ens viikolla teen sit saman. Mietin myöskin että voisin sitten kuukauden jälkeen kertoilla vähän tuloksia ... 

1. päivä.
Jännittää. Kaikki on uutta ja ihmeellistä.. Ohjeet on tarkat ja mulla kova into niitä noudattaa vaikka kylmä aamupala ja jäätee ei houkutakkaan. Nälkä vaivaa sillon tällön ja tuntuu hassulta syödä pelkkää protskua.. Illalla saan järkyttävän päänsäryn, menen nukkumaan ja toivon sen menevän ohi seuraavaksi päiväksi.

2. päivä.
Päänsärky jatkuu ja olo on muutenkin järkyttävä. Makaan sängyssä iltapäivään kunnes olo helpottaa ja pääsen kokkailemaan loppuviikon ruokia :) Ei hirveästi jaksa tehdä mitään, mutta sinnitellään!

3. päivä.
Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen, eka päivä kun kuurilla on pakko poistua kotoa.. NÄLKÄ! Se se on. Koko ajan. Energiaa on paljon ja ylösnouseminen aamulla oli helpompaa kuin piiiiitkään aikaan. Jes!

4.päivä
KehoPiru. V*tuttaa. Ärsyttää. Töissä menee hyvin, mutta nälkä vaivaa ja päätäkin särkee. Epätoivo valtaa kun tuntuu ettei mitään tapahdu. 

5. päivä
Pompin ilosta ja hymyilen kun naantalin aurinko!! Vaaka ja mittanauha ovat todellakin ystäviä tänä aamuna, jes! Nyt vaan sinnitellään.. tulee ensimmäinen ruokahimo.. poikaystävä söi tuoretta vaaleaa leipää - voin kertoa että teki tiukkaa.. mutta SELVISIN! Haaveilen jo ensi viikon ruoista ja odotan optimoinnille pääsyä sillä maitokahvi ja rahka houkuttaa.. 

6. päivä
Päivä menee kaikin puolin hyvin, ruokarytmi meinaa kärsiä joten lounaskanat laukkuun mukaan ja ne syödään shoppailureissulla autossa (Y) illalla leffaan ja taas koeteltiin itsekuria kun toinen syö poppareita vieressä.. oikeastaan ei edes tehnyt mieli - oon tainnu löytää sen kadonneen itsekurin!

7. päivä
7/28.. viimeinen valkoinen päivä. Jumprahuiti, oon ylpee itestäni! Tänään oon kyl ylittäny itteni. Tästä on hyvä jatkaa. Tänään on luvassa kokkailuja ens viikolle, ja treenilaukun pakkaamista valmiiks .. sillä huomenna räjähtää! I'm so happyyy! 

Ihanaa sunnuntaita jokaiselle, pitäkää huolta itsestänne! Niin mieki aion tehdä, ja nyt lähden koiran kanssa aamulenkille. Palataan kehoMatkan merkeissä ensi viikolla.. keep rock!

EDIT:// 15-20 min pakkasessa reippailua saa kyllä niiin mielen virkeeks.. Eka pidempi kävelylenkki kuukauteen, sen jälkeen kun polveni meni sijoiltaan. EIKÄ KIPUJA LAINKAAN! jessss!

Love,
Jenni

perjantai 9. tammikuuta 2015

Unelma itsestäni!


Mä olin mukana unelma-itsestä vip- valmennuksessa syksyllä 2014.  Alun perin luin valmennuksesta blogeista ja rupesin googlettelemaan, että mistä ihmeestä on kysymys. Pikkuhiljaa ajatus valmennukseen osallistumisesta kypsyi ja keväällä laitoinkin sitten Tuulille mailia asiasta, ja näin olin päättänyt lähteä rakentamaan omaa unelmaa itsestäni.  Myöhemmin keväällä tutustuin työkaverini kautta Jonnaan, joka oli ollut ensimmäisessä UI-valmennuksessa samaisena talvena ja näin sain myös sitten konkreettisia todisteita ja kokemuksia siitä millainen valmennus on ja mimmoisia mietteitä hänellä siitä oli. Noh, tuskin kenelläkään hirveän huonoa sanottavaa on joten mä ainakin innostuin vielä enemmän ja innostus syksyä kohti nousi entisestään.

Mun alku valmennus oli kivinen, koska tein isoja päätöksiä elämäni ja oman hyvinvointini suhteen juuri silloin ja nyt olen täysin varma että ne oli parhaita päätöksiä ikinä. Viime syksy, oli elämäni parhaimpia. Ja tällä hetkellä voin sanoa, eläväni ainakin osittain unelmaa itsestäni, nyt mulla on avaimet siihen mitä ja miksi mun pitää tehdä että voin hyvin. Kukaan muuhan niitä valintoja ja asioita ei voi puolestani tehdä. Mutta mä rakastan itseäni kuitenkin sen verran, että haluan kohdella itseäni sen mukaisesti.

Niin, mitäs mä valmennukselta sitten halusin ja kuinkas siinä sitten kävi?

Mun tavoitteet valmennuksen alussa oli tosi fyysisiä. Tuijotin vaakaa ja suurin tavoitteeni oli painonpudotus. Halusin pudottaa -10kg painostani, sekä olla myöskin tyytyväinen peilikuvaani ja rakastaa itseäni.  Valmennuksen aikana huomasin, että se paino ei todellakaan kerro kaikkea. Kiitos jokaiselle joka jaksoi jankuttaa mulle siitä, se on tainnut vihdoin mennä perille! Nyt, valmennuksen jälkeen voin rehellisesti todeta että kyllä rakastan itseäni enemmän kuin syyskuussa, en vieläkään tarpeeksi, mutta
enemmän. Tykkään peilikuvastani päivittäin, en enää nää itseäni niin lihavana vaan näen kauniin muodokkaan naisen, joka menee kohti tavoitettaan hyvää vauhtia. Olen itsevarmempi, mutten vieläkään itsevarma. En ole 10kg hoikempi mutta muutamia kiloja ja lukemattomia senttejä kyllä. Olen onnellinen ja tiedän mitkä asiat vie mua kohti mun unelmaa ja aion todellakin tehdä asioita sen eteen.








Mitä se hyvinvointi sitten mulle on? Se on…
Rakkautta, sitä että saan rakastaa ja tiedän, että mua rakastetaan.
Iloa, hymyä muille ja hymyä itselle.
Onnistumisia päivittäin
Liikuntaa, kehon liikuttamista jollain tapaa, säännöllisesti kuntosalia tavotteet mielessä pitäen.
Hyvää ruokaa, ilman morkkista ja kitukuureja. Ruokaa, josta saan sen kaiken mitä tarvitsen.  Ruoka, jota saan syödä hyvällä omalla tunnolla ja se vielä maistuu hyvältä.
Hyviä valintoja joka päivä.
…Onnea. Sitä, että saan elää just tätä elämää just nyt!

Ennen mulla oli sairas ajattelumaailma. En osannut ajatella ruokaa ruokana.. koin aina hirveitä morkkiksia jos söin jotain mitä en olisi olevinaan saanut syödä. Loppuajoista koin jo morkkista normi kotiruoasta, koska siinä oli mielestäni liikaa hiilareita. Jatkuva laihduttaminen oli vääristänyt suhteeni ruokaan. Syöminen lähti helposti lapasesta ja suklaapatukasta tuli äkkiä kokonainen levy.
Valmennus opetti mulle oikeaa suhdetta ruokaan. Kun haluaa pudottaa painoa ja voida hyvin, ei tarvitse syödä mautonta ja kuivaa ruokaa, eikä todellakaan olla nälässä. Meidän keho tarvitsee ruokaa, ja mitä parempaa sen parempi!  Tästä asiasta ja tän oppimisesta oon niin kiitollinen ettei sanat riitä. Tottakai mulla edelleen tulee morkkiksia ja mietin ruokaa mutten niin sairaalloisesti ja neuroottisesti kuin aikasemmin. Nykyään, osaan nauttia syömisestä ja teen tietoisesti parempia valintoja, eikä ne ole enää vain sitä ”syön salaattia koska haluan laihtua.” Vaan enemminkin ”syön salaattia, koska tämä on hyvää ja tiedän tämän vievän mua kohti tavoitteitani, kehoni kiittää minua tästä”.

Ja mitä liikuntaan tulee.. hohhoijaa. Oon sellanen onoff-liikkuja ettei tosikaan. Saliurheilun aloitin kaksi vuotta sitten ja sille tielle olen jäänyt siitä nyt ei vaan pääse mihinkään. Salitreeni on kivaa, siitä saa nopeasti tuloksia ja kehonkoostumus muuttuu parempaan suuntaan. Itsellä myöskin erinäiset kivut on lihaskuntotreenien jälkeen helpottaneet. En voi kun sanoa rakastavani sitä lajia! <3
Lenkkeily mulle on edelleen vähän pakkopullaa, mutta nyt kun oma terveys rajoittaa ettei kuukauteen olekkaan päässyt lenkille niin kyllä huomaa miten sitä kaipaa – onneksi on aina vaihtoehtoja. Yritän koko ajan opetella ajattelemaan liikunnan suhteen sitä että liikun, koska voin. Ei siksi, että minun pitää.

Mun matka on ollut pitkä ja kivinen.  Mutta kuten sanotaan lopussa kiitos seisoo! Oon kamppailu ylipainon kanssa viimeiset 4 vuotta on laihdutettu ja lihottu.. on liikuttu ja lopetettu mutta missään vaiheessa mä en ole luovuttanut! 

Rupesin tässä ihan miettimään mitä, että mitä sitten on tapahtunut… noh sen kertokoot tulokset:

-15kg
-11-% rasvaa
-27 cm vyötäröstä
-4-6  kokoa pienemmät housut!

Edelleenkin mulla on muutamia pudotettavia kiloja,mutta itseasiassa vasta tätä postausta kirjoittaessani tajuan itsekkin miten huikeen duunin oon tehny, ja todelaki saan ja AION olla ylpeä itestäni. Tästä on suunta vain ylöspäin.

Muista, kaikki on mahdollista ja sä pystyt mihin tahansa. Olet upea ja kaunis – ja kun teet hyviä valintoja päivittäin saavutat tavoitteesi väistämättä.


”Kohtele itseäsi niin kuin kohtelisit parasta kaveriasi” ! <3

Päivä päivältä huomaan selvemmin oman onneni

Päässä on miljoona ajatusta niin paljon asiaa jota haluaisi kertoa, joista haluaisi kirjoittaa. Mutta aloittaminen, se aloittamisen vaikeus. Olen ollut nyt puoli vuotta ilman blogia, ilman velvollisuuksia, ilman sitä _pitäis_ kirjoittaa. En vain jaksanut. Nyt miulla on jo useena päivänä ollu olo että oispas kiva kirjoittaa näitä pään sisäisiä asioita jonnekkin, joillekkin.. kiinnoistaisko jota kuta ? En tiedä. Aina voi yrittää..


Jos alkaisin kirjottaa siitä mitä minulle kuuluu tästä tulis pelkkä hömpäpömppä liikkis-postaus joten taidan jättää sen aiheen sikseen. Mutta kyllä olen rakastunut, olen onnellinen.  Heh, aion silti kertoa mitä mulle kuuluu halusitte sitä tai ette! :D






Asia josta halusin tulla kirjoittamaan on hyvinvointi. Siitä mistä mun oma hyvinvointini on rakentunut viime syksyn aikana.
Jokainen varmasti tietää mitä iselle tarkoittaa hyvinvointi, mitä pitäisi tehdä että voi mahdollisimman hyvin. Mie oon tässä viimeiset 4 kuukautta opetellu voimaan hyvin, tekemään joka päivä valintoja joista tiedän että kehoni nauttii ja näin minä voin hyvin.
Viime kesänä mä en voinut hyvin, olin yltiö stressaantunut ja yksinäinen. Jouduin tekemään suuria päätöksiä hyvinvointini eteen. Teinkin, irtisanouduin ilman mitään tietoa tulevasta. Pakkasin laukun ja lähdin reiluksi viikoksi itään lomalle - rauhoittumaan ja nukkumaan. Tai niin luulin tekeväni...
Todellisuudessa 3-4 pv irtisanoutumisen jälkeen makasin kotona sängyn pohjalla sillä sain niin järkyttävän flunssan, että pelkkä sormen liikauttaminen sattui. Itkin. Olin helpottunut. Mua pelotti miten pärjäään ja mitä mä nyt seuraavaks. Mutta en panikoinuit sen enempää, päätin että asiat järjestyvät jotenkin, kuten kävikin. Minä kyllä lähdin lopulta itään ja olin siellä viikon, mutta sain sen verran useita puheluita erinäisistä paikoista Lahden päästä että jouduin palaamaan suunniteltua aikaisemmin kotiin.

Syyskuun aloissa aloitin Unelma Itsestä- VIP valmennuksessa, sillä päätin että nyt mulla on aikaa ja halua panostaa itseeni, halusin voida hyvin. (Kerron lisää myöhemmin...) flunssan selättämisen jälkeen alkoikin sitten urakalla itsestä huolehtiminen. Rutiineihin tuli niin salitreenit kuin lenkitkin, olin taas iloinen - jaksoin! Hymyilin!

Kaksi viikkoa irtisanoutumiseni jälkeen, sain tiedon että voin aloittaa taas opiskelut. Olin saanut opiskelupaikan Salpauksesta. Ammattiopistosta. Minusta tulisi 2 vuoden kuluttua taloushallinnon merkonomi. MITÄ. Niin sitä mä sillon mietin mitä v*ttua!?!? Mutta kyllä, niin siinä kävi mä hyppäsin taas opiskelijaelämään ja aloin opiskella.

Se olikin yksi parhaista päätöksistäni pitkään aikaan! Koulu toi mulle arkirytmin, tiedon että mulla on jotain pysyvää seuraavat 2 vuotta, turvan siitä että mulla olisi mua itseäni edes jotenkin kiinnostava(Kyllä!) ja myöskin toivon mukaan työllistävä ammatti sen jälkeen. Sain uusia tuttuja ja ystävän, josta olen kiitollisempi kuin koskaan. Ehkä kliseistä, mutta kotiutuminen lahteen sai aivan uuden merkityksen tässä vaiheessa. Kiitos Mari! <3

Tuolloin musta tuntui että elämä hymyili.. meni pari viikkoa ja aloin hakea töitä sillä pelkillä tuilla tiesin että en tulisi toimeen.. Sain kutsun työhaastatteluun, ja viikko sen jälkeen että sain työpaikan. Taas, MITÄ!? Minäkö, oikeasti minäkö? 90 hakijasta minä. Joka on opiskellut alaa kaksi viikkoa, joka oli nuorin hakijoista ja joka ei edes oikeasti halunnut sitä työtä. Kyllä, mä sain sen. Niin musta tuli myyntiassistentti pankkiiriliikkeeseen. Taas asiat loksahteli paikoilleen.. kyllä alko jo hirvittää että mitä tässä vielä käy.

Elämä kulki polkujaan, hymyilin. Opiskelin, kävin töissä, näin ystäviä ja urheilin. Elin normaalia nuoren naisen elämää. Pelkäsin milloin onni kääntyisi ja alkaisi taas ottaa pannuun. Niin. Eipä ole vielä kääntynyt.

Kuukausi koulun aloituksen jälkeen tapahtui jotakin. Tapahtui tinder. Niin naurakaa vain :D
Välitunnilla tuli selattua useitakin some-kanavia. Instagram, Facebook yms. Ja se surullisen kuuluisia tinder. Kaiken näköstä sitä näköjään epätoivoinen sinkku tekeekin.. No olin menettänyt lopullisesti jo toivoni koko hiton kakslahkeisten suhteen ja poistanut tinderin kokonaan. Ajattelin että hitto, olkoot emmä mitään miehiä tarvi jos niistä mitään muuta saa kun harmia. Niin, tätä kesti kaksi päivää kunnes juttelin valmentajani ihanan Tuulin kanssa suklaanhimosta. No tää on taas aivan kertomus erikseen, mutta jokatapauksessa sain kehotuksen ladata sen tinderin uudestaan, sillä luovuttaa ei saanut. Kaipasin rakkautta elämääni. No, se tiistai olikin päivä joka muutti mun elämän rakkauden saralta täysin. Nimittäin tällä hetkellä mulla on maailman ihanin mies, ja en todellakaan vois olla onnellisempi <3 Eli, älkää kyseenalaistako tinderin voimaa.. heh..


Yhteenvetona voimme siis todeta että tällä hetkellä olen myynti-assarina työskentelevä opiskelija, jolla on ihana mies ja myöskin kaks ihanaa koiraa ja käytännössä myöskin kaksi ihanaa kotia. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, mutta mä aion elää elämääni nyt kuin viimeistä päivää sillä en ole hetkeen voinut näin hyvin.


Tästä tulikin nyt sitten sekavin kertomus koskaan.
Eipä kai se haittaa.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle, eläkää tässä hetkessä eikä huomisessa ! 

Love,
Jenni